JUKKA HAKALA
Valtiotieteen maisteri Jukka Hakala on Brainsin partneri ja toimitusjohtaja. Hän on myös perustamansa Konsulttitoimisto Kotoba Oy:n toimitusjohtaja. Aiemmin hän on toiminut yli 15 vuoden ajan suunnittelu- ja johtotehtävissä Suomen suurimmissa mediayrityksissä sekä arvostetuimmissa mainos- ja viestintätoimistoissa.
Vuosien varrella Hakala on osallistunut useiden kotimaisten ja kansainvälisten menestysbrändien rakentamiseen. Hän on myös voittanut lukuisia palkintoja sekä viestintä- että markkinointialan kilpailuissa.
Hakala on valmentanut ja konsultoinut niin suurten pörssiyritysten ylintä johtoa, julkisen sektorin eri organisaatioita, pk-yrityksiä kuin luovia asiantuntijaorganisaatioita. Hakalan viestinnällinen asiantuntemus on erityisen kysyttyä organisaatioiden vaativissa muutostilanteissa kuten yrityskaupoissa, fuusioissa, divestoinneissa, johtajavaihdoksissa tai uuden strategian lanseeraamisessa.
NANDO MALMELIN
Valtiotieteiden tohtori Nando Malmelin toimii partnerina Brainsissa. Hän työskentelee myös kehitysjohtajana A-lehdissä. Malmelin on aikaisemmin toiminut johto- ja asiantuntijatehtävissä erilaisissa kehitys- ja tutkimushankkeissa yliopistoissa ja korkeakouluissa. Hän on työskennellyt myös suunnittelu- ja konsultointitehtävissä viestintäalalla.
Malmelinin viimeisimpiä teoksia ovat vuonna 2008 ilmestynyt ”Välittäjät – vastuullisen viestinnän tulevaisuus” sekä vuonna 2007 julkaistu ”Radikaali brändi”. Hän on myös julkaissut palkittuja artikkeleita kansainvälisissä strategia- ja viestintäjohtamista käsittelevissä journaaleissa. Suomessa Malmelin on palkittu markkinointialan tunnustuspalkinnoilla.